Kuten otsikko kertoo, ei täällä ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Silti tuntuu kuin olisi koko ajan johonkin kiire. Ei tämä kiire ainakaan helpota, koska työt kodin ulkopuolella alkavat lähiaikoina ja oma kirjoitusprojektinikin sai jatkoa. Nyt odottelen työsopimusta ja tarkkaa päivämäärää, jotta osaisin kertoa hoitoajat päiväkotiin. Työtunnit jo sentään selvisivät.

Että osaakin kaikki tapahtua hitaasti täällä pohjoisessa. Edelleen tuntuu, että Keski-Suomessa asiat sujuvat niin paljon sutjakammin. Nämä lappilaiset ne vaan odottavat, että asiat tapahtuvat, kun asioiden on aika tapahtua, mutta kun ne eivät tapahdu! Itse en ole koskaan uskonut odotteluun. Olen hätistelijä, kärkkääjä, joka ei kestä ajatusta jämähtämisestä. Ehkä täkäläiset sitten unohtavat asiat, jotka ovat jääneet roikkumaan niin pitkäksi aikaa, että kasvavat hometta. Mitä ei muista, se ei voi vaivata. Huoh...

Juho on ollut loman jälkeen huomattavasti innokkaampi eskarilainen. Hiihtäminen sujuu paremmin kuin luistelu, joten liikuntapäivätkään eivät poikaa enää ahdista. Jannesta en oikein osaa sanoa mitään. Kuopus on kehityskuopassa. Ainoa mikä muuttuu on jatkuvasti kasvava äänenvoimakkuus. Laika käveli eilen 13 km:n lenkin ja jaksoi kotona vielä riehuakin. Eihän tuollaista kohta 5kk vanhaa pentua saisi kauheille lenkeille viedä, mutta kun se tuntuu niin hyvin jaksavan. Kaipa se oireilisi jos liikaa vaatisin.