Joskus sitä mietii, onko eläimillä huumorintajua. Nauravatko ne meille sisäistä naurua niin kuin me nauramme niille? Ulkoa tultuaan Laika oli levoton. Se keräsi keskelle olohuoneen lattiaa kasan erilaisia vaatteita ja pehmikkeitä: villasukkia, Jannen fleece-haalarit, kodinhoitohuoneen lattialle pesua odottamaan heitetyn koristetyynyn... Yleensä kiellän heti, mutta nyt se oli niin keskittynyt toimeensa, että päätin odottaa ja katsoa mitä siitä seuraisi. Aikansa touhuttuaan se lysähti lonkalleen kasansa päälle ja jäi tuijottamaan minua takatassut taivasta kohti, melkein pystyyn nousseet korvat höröllään ja pää hassusti kallellaan, tummat nappisilmät ymmyrkäisinä kuin kysyäkseen, mitä sitten pitäisi tehdä? Mihin tämän kummallisen toimen oli tarkoitus johtaa? Jos tämä oli se koiran virka, pitäisikö sen nyt itse tietää mihin seuraavaksi ryhtyä?

En tiedä, oliko tuo jokin pesänrakennusharjoitus, mutta siinä se nyt lojuu hullunkurisessa asennossa pää mamman villasukalla ja takalisto tyynyllä.

Tänään kävin Kemissä tapaamassa pitkästä aikaa T:n ja E:n. Olipa vaan kiva nähdä, vieläpä näin mukavasti kimpassa. Miten ne keskustelunaiheet lipsahtavatkin tuossa porukassa ihan huomaamatta meedioihin ja kummituksiin? Harrin blogi on saanut T:stä uuden fanin. Kovasti kehuttiin, Harri lukekoot tästä terveiset. Käytän blogissa pelkkiä etukirjaimia niiden henkilöiden kohdalla, joilta en ole muistanut kysyä, saanko mainita nimeltä. Mikalle kiitokset lapsenvahtina toimimisesta ja loistavasta matka- ja lenkkiseurasta. Kemin kirjasto käy leikkipaikasta, siellä kun on lelut ja kaikki, ei pelkkiä puisia palapelejä niin kuin Tornion pula-ajan kirjastossa. Olivathan pojat löytäneet leikkikavereitakin, ei käynyt aika pitkäksi.